INTERNATIONAL MOTOR INSURANCE CARD CARTE INTERNATIONALE D’ASSURANCE AUTOMOBILE GRÜNE INTERNATIONALE VERSICHERUNGSKARTE KANSAINVÄLINEN LIIKENNEVAKUUTUSKORTTI Issued under the Authority of Délivrée avec l’autorisation de Ausgegeben mit Genehmigung des Myönnetty valtuutuksella LIIKENNEVAKUUTUSKESKUS (Finnish Motor Insurers’ Centre, Green Card Bureau, Guarantee Fund and Information Centre) Itämerenkatu 11-13, 00180 Helsinki, Finland by par von toimesta 110418f Pohjola Vakuutus Oy Pohjola Vakuutus Oy, Y-tunnus 0242522-1, PL 308, 00101 Helsinki, kotipaikka Helsinki Liikennevakuutus ETA-maissa Euroopan talousalueen (ETA) maissa aiheutunut liikennevahinko korvataan pääsääntöisesti näissä maissa voimassa olevien säännösten mukaan. ETA-valtioista liikennevakuutuksella katetaan kuljettajan omat henkilövahingot Suomen lisäksi vain Ruotsin ja Norjan liikennevakuutuslain-säädännön perusteella. Suomessa asuva vahinkoa kärsinyt voi kuitenkin valita, että Suomen liikennevakuutuslain mukaan vakuutetun ajoneuvon aiheuttama ja muualla ETA-alueella kuin Suomessa sattunut henkilövahinko korvataan Suomen lain mukaan silloinkin, kuin vahinko lainvalintaa koskevien säännösten mukaan tulisi korvattavaksi tapahtumamaan mukaan. ETA-maat ovat: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Muut vihreän kortin maat Muissa kuin ETA-maissa vahingon sattuessa korvausvelvollisuus määräytyy yksinomaan tapahtumamaan säännösten mukaan. Näissä maissa ei liikennevakuutuksesta korvata vahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajan henkilövahinkoa. Useissa maissa korvaustaso on alhainen ja vahingon aiheuttaja voi joutua vahingosta henkilökohtaiseen taloudelliseen vastuuseen. Liikennevakuutusturvan ollessa suppeampi, on ETAmaiden ulkopuolelle lähtevien aiheellista harkita lisävakuutuksen ottamista. Liikennevakuutus ei korvaa oman ajoneuvon vahinkoja Tässä liikennevakuutuskortissa mainittua ajoneuvoa kohdannut vahinko ei sisälly tämän vakuutuksen korvauspiiriin. Näitä vahinkoja varten voi ottaa vapaaehtoisen autovakuutuksen (kasko). Toimenpiteet vahingon tapahduttua 1 2 3 4 5 Henkilövahingon sattuessa ota yhteys paikalliseen hätäkeskukseen. Kirjaa osapuolten yhteystiedot (omistajan/haltijan, kuljettajan sekä mahdollisten todistajien nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti) sekä ajoneuvon yksilöintitiedot (merkki, malli, rekisterinumero, kansallisuus). Jos vahingossa on osallisena ulkomaalainen ajoneuvo, ota valokuva tai kopio kansainvälisestä liikennevakuutuskortista. Tee vahinkoilmoitus, johon kirjataan vahingon tapahtumatiedot ja osallisten yhteystiedot allekirjoituksineen. Jos tapahtumainkulusta on epäselvyyttä, kunkin osapuolen on syytä tehdä oma vahinkoilmoitus. Vahinkoilmoituksen liitteeksi laitetaan kopio poliisiraportista, jos tällainen on tehty. Vahingon käsittelystä löydät lisätietoa Liikennevakuutuskeskuksen verkkosivuilta www.lvk.fi. OHJE ULKOMAISELLE VAHINGONKÄRSINEELLE VAHINGON SATUTTUA ADVICE TO FOREIGN INJURED IN CASE OF AN ACCIDENT INSTRUCTIONS POUR LES NON-RÉSIDENTS VICTIMES D’UN ACCIDENT DE LA CIRCULATION ANWEISUNGEN FÜR AUSLÄNDISCHE GESCHÄDIGTE NACH EINEM VERKEHRSUNFALL ИНСТРУКЦИИ ДЛЯ ПОСТРАДАВШЕГО ДОРОЖНО-ТРАНСПОРТНОГО ПРОИСШЕСТВИЯ INSTRUCCIONES AL SINIESTRADO EXTRANJERO AL OCURRIR UN ACCIDENTE DE TRÁFICO ISTRUZIONI PER STRANIERI CHE SUBISCONO DANNI A CAUSA DI INCIDENTI STRADALI Tämä moottoriajoneuvo on vakuutettu Suomessa. Mahdolliset korvausvaatimuksenne käsittelee liikennevakuutuskortissa mainittu toimisto edellyttäen, että tapahtumamaan liikennevakuutuslain mukaan olette oikeutettu korvaukseen. This motor vehicle is insured in Finland. The Bureau mentioned in this card will deal with your eventual claims provided you are entitled to compensation according to the Motor Insurance legislation in force in the country where the traffic accident has occurred. Ce véhicule à moteur a été assuré en Finlande. Vos réclamations éventuelles seront traitées par l’office mentionné sur la carte d’assurance automobile à condition que vous ayez droit à une indemnisation en vertu de la loi relative à l’assurance automobile. Dieses Kraftfahrzeug ist in Finnland versichert. Ihre möglichen Entschädigungsansprüche werden von der in der Kfz-Versicherungskarte genannten Stelle bearbeitet, sofern Sie Anspruch auf eine Entschädigung nach dem Kfz-Haftpflichtversicherungsgesetz des jeweiligen Landes haben, in dem sich der Vorfall ereignet hat. Данное транспортное средство застраховано в Финляндии. Ваши возможные требования о возмещении убытков будут рассмотрены в бюро, указанном в карточке автострахования, при условии, что вы имеете право на компенсацию в соответствии с законодательством о страховании транспортных средств страны возникновения происшествия. Este vehículo de motor está asegurado en Finlandia. Sus posibles peticiones de indemnización serán tratadas por la oficina mencionada en la tarjeta de seguro de tráfico requiriendo que de acuerdo con la legislación sobre seguros de tráfico del país donde ocurrió el accidente Usted tiene el derecho a recibir una indemnización. Quest’autovettura è assicurata in Finlandia. La vostra richiesta di risarcimento danni sarà trattata dalla società assicurativa indicata nella polizza del veicolo e se, ai sensi del codice della strada, siete intitolati al versamento di un eventuali risarcimento. FIN-36 / 36-104353687-7-1 FLY Taksi Kansainvälisen liikennevakuutuskortin nro Green Card No. N° de la carte d’assurance international Nr. der internationalen Versicherungskarte Международная страховая карта № Número de la tarjeta internacional de seguros Polizza assicurativa internazionale n. Vakuutuksenottajan nimi Name of the Policyholder Nom de l’assuré(e) Name des Versicherungsnehmers Имя страхователя Nombre del asegurado Nome dell’assicurato IPR-372 VOLKSWAGEN Rekisterinumero Registration No. Numéro d’immatriculation Fahrzeugkennzeichen Регистрационный номер Número de la matrícula Numero di targa Ajoneuvon merkki ja malli Make and model of vehicle Marque et modèle du véhicule Marke und Modell des Kraftfahrzeugs Марка и модель транспортного средства Marca y modelo del vehículo Marca e modello dell’autovettura ALKUPERÄINEN 1. INTERNATIONAL MOTOR INSURANCE CARD 1. CARTE INTERNATIONALE D'ASSURANCE AUTOMOBILE 1. MOOTTORIAJONEUVON KANSAINVÄLINEN VAKUUTUSKORTTI 2. VALTUUTTAJA 3. 4. Maatunnus / Vakuutusyhtiötunnus / Vakuutusnumero LIIKENNEVAKUUTUSKESKUS (THE FINNISH MOTOR INSURERS’ CENTRE) VOIMASSA pv Päivästä kk vv pv Päivään kk vv 06 05 25 31 12 25 FIN / 36 / 36-104353687-7-1 Molemmat päivät mukaan lukien 5. Rek.nro (tai jos puuttuu) alustan tai moottorin nro 6. Ajoneuvon laatu* 7. Merkki IPR-372 A VOLKSWAGEN 8. VOIMASSAOLOALUE Tämä kortti on voimassa maissa, joita ei ole ylipyyhitty (lisätietoa löytyy osoitteesta www.cobx.org). Käytettäessä tässä kortissa mainittua ajoneuvoa niissä maissa, joissa kortti on voimassa, kunkin maan toimisto takaa ko. ajoneuvon aiheuttaman vahingon vastuun tapahtumamaan liikennevakuutuslainsäädännön mukaan. Toimistojen tiedot löytyvät osoitteesta www.cobx.org. A B BG CY (**) CZ D DK E EST F FIN GR H HR I IRL IS L LT LV M N NL P PL RO S SK SLO CH AL AND AZ (**) BIH BY IR MA MD MK MNE RUS SRB (**) TN TR UA UK (**) Vihreä kortti on voimassa vain Kyproksen, Azerbaidzanin ja Serbian tasavallan hallituksen valvonnan alaisilla alueilla. Lisätietoa löytyy osoitteesta http://gc-territorial-validity.cobx.org 9. Vakuutuksenottajan nimi ja osoite FLY Taksi, Vantaanrinne 8 C 19, 01730 VANTAA, , , FINLAND 10. Tämän kortin on myöntänyt 11. Vakuutusyhtiön allekirjoitus Pohjola Vakuutus Oy FI-00013 OP Pohjola Vakuutus Oy Hyödyllistä tietoa: (*) AJONEUVON LAATU (KOODI) A. HENKILÖAUTO B. MOOTTORIPYÖRÄ C. KUORMA-AUTO TAI TRAKTORI D. MOPO E. LINJA-AUTO F. PERÄVAUNU G. MUUT